Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tässä osiossa kerron hieman itsestäni.
 
Eli olen jossainpäin Suomea asuva tyttö.
Haluaisin asua Los Angelesissa, ja sinne muutan!♥
Olen syntynyt vuonna 1996.

Mielestäni kenenkään faniksi ei tulla äkkiä, niinkuin *naps* vaan ja oi olen hänen suurin faninsa. Uskonpa, että faniksi tullaan asteittain ja pikkuhiljaa tullaan suuremmaksi faniksi. Mielestäni kukaan ei voi sanoa olevansa suurin ja #1 Selena fani. Kaikki ovat hänen suurimpia fanejaan, ja on todella tyhmää alkaa kiistelemään ja riitelemään siitä että kumpi ja kuka on suurin fani. Tuntuu, että niin Selenakin haluaa, että hänen vuokseen ei riidellä, nimittäin meidän fanien takia Selena saa palkkansa, ja pystyy elättämään itsensä. Selena loves her fans forever!♥



 No näin minusta tuli Selena-fani.
Aloin fanittamaan Selenaa noin vähän yli kaksi vuotta sitten, kun isosiskoni kaveri fanitti Jonas Brotherssia, joten isosiskonikin alkoi kuuntelemaan JB:tä. Siitä sitten seurasi se, että siskoni osti Tiger Beat lehden jossa oli JB:stä, muista julkkiksista ja Selenastakin juttuja, ajattelin että ompas siinä omaperäinen tyttö, luin muutamia juttuja Selenasta, vaikka englanninkielen taitoni ei ollutkaan mikään mahtavin. No, muutaman viikon jälkeen sitten siskoni osti toisen lehden, ja ostin itsekkin yhden lehden. Se oli jossain maaliskuussa, noh aloin pitämään tästä tytöstä vielä enemmän ja jossain vaiheessa kuuntelin hänen laulujaan ja etsin tietoa netistä.  Nyt olen yksi suurimmista Selena-faneista ja etsin joka päivä uutisia hänestä. Kuuntelen hänen musiikkiaan joka päivä ja pyrin päivittelemään sivujani joka päivä.♥

Huoneeni sienät ovat lähes täynnä kuvia Selenasta, (kuvia Huoneeni-osiossa).
Rakastan valokuvata, vaikken olekkaan siinä mikään maailmanmestari.
Soittelen myös silloin tällöin kitaraa ja lauleskelen Selena-biisejä joka päivä.: )

Tykkään:


•valokuvata
•soittaa kitaraa ja laulaa
•sisustaa
•ottaa aurinkoa
•lenkkeillä ja muutenkin urheilla
•suunnitella asukokonaisuuksia ja omia vaatteita
•tekstata kännykällä
•etsiä kaupoista lähes samanlaisia vaatteita kuin Selenalla
•lukea kirjoja ja lehtiä
•lämpimästä
•olla kavereideni kanssa
•kuunnella ja muutenkin fanittaa Selenaa♥♥
•olla oma itseni


En tykkää:

ötököistä
arvostelusta, kiusaamisesta ym.
kaalilaatikosta
Selena-vihaajista
kiusaajista
liiotelluista julkkisjuoruista
jos samoja asioita aina toistetaan


Siinä siis tietoa minusta, toivottavasti jaksoitte lukea!(:

©2018 •Selena Gomez• - suntuubi.com